MAMMUTTIHIRSI: VAHVAA KASVUA JA ERINOMAINEN KANNATTAVUUS

Mammuttihirsi kasvaa suunnitelmallisesti ja kannattavasti. Tilikauden 2021 liikevaihdoksi muodostui 2 850 000 €. Kannattavuudesta kertova liikevoitto oli 6 % liikevaihdosta ja käyttökate nousi 10 %:iin.

Lukemia voidaan pitää poikkeuksellisessa toimintaympäristössä erinomaisina. Rakennusmateriaalien, erityisesti sahatavaran, voimakas hinnan nousu sekä saatavuushaasteet asettivat erityisiä paineita sekä kannattavuudelle että toiminnan kasvulle.

Mammuttihirsi toimitti tilivuonna 2021 noin 50 toimitusta, pääasiassa kotimaan omakotitaloasiakkaille. Myös muutama vientitoimitus tehtiin Ruotsiin sekä Norjaan. Kaikki toimitukset toimitettiin asiakkaille sovituissa aikatauluissa.

Yhtiö tavoittelee hallittua kasvua. Tavoite tilikaudelle 2022 on 5 M€ liikevaihto josta on myyty tilauskantaan jo noin puolet tavoitteesta. Mammuttihirrellä on vahvat tuotanto- ja toimitusresurssit jonka johdosta uusia sopimuksia voidaan tehdä edelleen jopa kuluvan vuoden kesälle ja syksylle.

Lisätiedot

Ilpo Nylander, Yrittäjä

0400 – 552 921

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ

Tilaa esitteitä, kysy hirsirakentamisesta, jätä palautetta tai tarjouspyyntö.